Angry Birds Wikia
Angry Birds Wikia

Angry Birds Go! on Rovio Entertainmentin kehittämä Angry Birds -peli. Pelin tapahtumat sijoittuvat muista Angry Birds -peleistä poiketen kolmiulotteiselle Piggy Islandille.

Kehitys[]

Kesäkuussa 2013 Rovio Entertainment julkaisi trailerin pelistä. Se julkaistiin myöhemmin samana vuonna E3-messuilla. Angry Birds Go! oli yksi ensimmäisistä mobiilipeleistä, joka julkaistiin samaan aikaan neljälle eri käyttöjärjestelmälle.

Pelaaminen[]

Muista Angry Birds -peleistä poiketen Angry Birds Go!:ssa lintuja ei ammuta ritsoilla päin possuja, vaan linnut ajavat autoilla alamäkeä ja grafiikka on kolmiulotteista. Pelin idea on kerätä ajoista kolikoita, joilla pelaaja voi esim. tehdä autostaan nopeamman. Pelaaja voi itse valita, millä linnulla pelaa, kunhan on ensiksi saanut linnun auki. Angry Birds Go!:ssa on eräänlainen väsymysmittari, joka kertoo, kuinka väsynyt lintu on. Jos lintu on erittäin väsynyt, sillä ei voi pelata vaan se tulee vaihtaa.

Jokaisella linnulla on erikoisvoima, jonka voi käyttää kerran ajon aikana, ellei maksa pelin sisäisiä timantteja. Esimerkiksi Red voi liikkua nopeasti vähän aikaa eteenpäin.